Proviisori NYT: Ajatuksia luottamustehtävistä
Helmikuun alussa aloitin toisen kauteni Proviisoriverkoston johtoryhmässä. Ensimmäisen vuoteni aikana tutustuin toimintaan ja muihin johtoryhmän jäseniin, osallistuin kokouksiin, olin suunnittelemassa vuosittaista johtamiskoulutusta ja esittelin verkoston toimintaa farmasian opiskelijoille. Tähän mennessä opettavaisinta ja mielenkiintoisinta on ollut tutustua ihmisiin, keskustella alan tulevaisuudennäkymistä ja nähdä käytännössä, kuinka ideat jalostuvat tapahtumiksi. Olin myös utelias selvittämään, miten alan kehitykseen voi vaikuttaa.
Vaikka luottamustoiminta oli tuttua yliopistoajoilta, koen vuoden olleen hyödyllinen sekä henkilökohtaisen että ammatillisen kasvuni kannalta. Olen oppinut arvostamaan erilaisia kykyjä enemmän kuin aiemmin ja syventänyt esimerkiksi tiimityöskentely-, kommunikaatio- ja kokoustaitoja. Esimerkiksi Skype-kokoukset voivat olla yllättävän haastavia, kun aktiivisia osallistujia on enemmän kuin pari. Vain tekemällä ja kokeilemalla oppii, minkälaisista asioista ja tehtävistä pitää, missä on hyvä ja missä kaipaa lisää harjoitusta. Kokeneempien verkostolaisten kanssa on ollut turvallista kokeilla siipiään ja oppia tiedostamaan, minkälainen tiimin jäsen olen.
Toiset mukana olevat ihmiset vaikuttavat olennaisesti siihen, kuinka mielekästä on olla mukana luottamustehtävissä. Asioita on vaikea edistää ja tavoitteita saavuttaa, mikäli ryhmän yhteistyö ja kommunikaatio eivät toimi, ihmiset eivät tee lupaamiaan asioitaan tai ole muutoin sitoutuneet toimintaan. Tähän mennessä toiminnassa on ollut mukavaa olla, koska verkostossa on ollut puskurivaraa tekijöiden suhteen ja olen pystynyt ottamaan sopivasti tehtäviä vastuulleni niin elämäntilanteeni, työni asettamien rajoitteiden ja mielenkiintoni mukaan. Vuosi 2017 oli täynnä ennalta-arvaamattomia mutta tervetulleita muutoksia elämääni: olin mukana mentorointiohjelmassa, aloitin muutamaan otteeseen uusissa työtehtävissä ja muutin useampaan kertaan. Oli mukavaa huomata, että ympäröivät ihmiset tukivat muutosten keskellä.
Luin syksyllä Frank Martelan kirjoittaman kirjan sisäisestä motivaatiosta (Valonöörit – sisäisen motivaation käsikirja). Kirjassa Martela siteeraa alan tutkimuksia ihmisen psykologisista perustarpeista, vapaaehtoisuudesta, kyvykkyydestä, läheisyydestä (ja hyvän tekemisestä), joita mielemme tarvitsee voidakseen hyvin. Minusta verkostotoiminta täyttää jossain määrin jokaista näistä perustarpeista. Rinnastan luottamustehtävät tietyssä mielessä harrastuksiksi, sillä osallistuminen on vapaaehtoista. Siitä ei palkita rahallisesti, ja se tuntuu itselle merkitykselliseltä ajanviettotavalta, jolla saan ajatukset irti arjesta.
Suosittelen vapaaehtoistoimintaa tai luottamustehtäviä kaikille niistä kiinnostuneille, jotka ovat motivoituneita ja innostuneita edistämään jotain tiettyä päämäärää ja pystyvät (ja jaksavat) arjen velvoitteiden lisäksi panostaa toimintaan ajallisesti sekä sitoutumaan vastuuseen. Luonnollisesti luottamustoimet ja vapaaehtoistyö antavat sitä enemmän takaisin, mitä enemmän niihin käyttää aikaa.
Luottamustoimintaan kannustavin terveisin,
Katja Valkeapää