Maija Pirttijärvi jatkaa Farmasialiiton puheenjohtajana – edustajisto päätti myös hallitusvalinnoista
Farmasialiiton edustajisto kokoontui syyskokoukseensa 23.11. Helsinkiin ja valitsi Maija Pirttijärven toiselle kaudelle Farmasialiiton puheenjohtajaksi. Pirttijärvi on toiminut Farmasialiiton puheenjohtajana vuodesta 2022 lähtien. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita puheenjohtajavaalissa.
– Olen iloinen saadessani jatkaa työtä jäsentemme ja farmasian alan hyväksi. Pääsen nyt käyttämään hyväkseni sitä kokemusta, jota minulle on kahden ensimmäisen vuoden aikana kertynyt.
Farmasialiiton puheenjohtaja vastaa liiton strategiatyöstä ja viestinnän linjasta. Hän on liiton kasvot ja ääni. Puheenjohtaja osallistuu jäsenistö- ja sidosryhmätyöhön sekä ammatilliseen, taloudelliseen ja yhteiskuntapoliittiseen edunvalvontaan. Tehtävä on kokoaikainen, ja kausi kestää kaksi vuotta.
Edustajisto valitsi myös uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Hyvinvointialuesektorin edustajaksi hallitukseen valittiin Carita Linden-Lahti ja hänen varajäsenekseen Eija Ihanainen. Teollisuus- ja tukkukauppasektorin edustajaksi valittiin aiemmin hallituksessa varajäsenenä toiminut Ville Perälä ja hänen varajäsenekseen puolestaan viime kaudella varsinaisena hallituksen jäsenenä toiminut Sanna-Mari Vehviläinen. Opiskelijoiden edustajaksi hallitukseen valittiin Salla Lahdentausta ja hänen varajäsenekseen Valma Karttunen.
Onnea kaikille valituille ja menestystä työhönne!