Apteekkisektorin palkkaus

Farmaseuttisen henkilöstön palkkataulukoissa on esitetty palvelusvuosien mukaan määritellyt vähimmäispalkat. Lisäksi palkassa otetaan huomioon palkkaryhmittelyn (I–VI) mukaiset tehtävät, kuten apteekin hoito ja esimiesasemassa toimiminen.

Nykykäytäntönä on pääsääntöisesti se, että farmaseuteille maksetaan palkka farmaseuttien taulukon mukaan ja proviisoreille proviisorien taulukon mukaan. Kuitenkin toiset työnantajat maksavat proviisorille palkkaa farmaseuttien taulukon mukaan, jos proviisorilla on selkeästi farmaseutin työtehtävät.

Palkkaryhmittely

Proviisorit ja farmaseutit sijoitetaan palkkaryhmiin seuraavasti:

I palkkaryhmä

Proviisorit, jotka tekevät farmaseuttista työtä päätehtävänään, elleivät he jäljempänä olevan perusteella kuulu johonkin muuhun palkkaryhmään.

II palkkaryhmä

Farmaseutit, jotka tekevät farmaseuttista työtä päätehtävänään, elleivät he jäljempänä olevan perusteella kuulu johonkin muuhun palkkaryhmään.

III palkkaryhmä

Apteekeissa esimiehinä toimivat, joille työnantaja on henkilökunnan suuren lukumäärän tai muun vastaavan syyn vuoksi antanut tehtäväksi alaistensa työnjohtamisen.

 

Pöytäkirjamerkintä:

Työnjohtamiseen sisältyvät työsuoritusten valvonta, töiden organisointi, työaika-, vapaapäivä- ja lomajärjestelyt, poissaolot, sijaisuudet sekä näihin liittyvä lakien ja sopimusten soveltaminen.

 

palkkaryhmä

Alle 10 000 reseptin apteekkia tai sivuapteekkia hoitavat.

 

palkkaryhmä

10 000–50 000 reseptin apteekkia tai sivuapteekkia hoitavat.

 

palkkaryhmä

Yli 50 000 reseptin apteekkia tai sivuapteekkia hoitavat.

 

Palkkaryhmä määräytyy edellisen kalenterivuoden reseptuurin perusteella.